Kannettavat e-kirjanlukulaitteet

 

 

 

 

 

Orizon

 

E-kirjanlukulaitteiden suosio nousussa

Ensimmäinen kannettava e-kirjanlukulaite (ebook reader) ilmestyi markkinoille jo 90-luvun alkupuolella. Aika ei kuitenkaan ollut vielä valmis, sillä silloin Sonyn lanseeraama Bookman ei osoittautunut myyntimenestykseksi. Laitetta pidettiin kömpelönä käyttää, mutta ennen kaikkea hinnaltaan aivan liian arvokkaana.

Tänään tarjolla on jo usean valmistajan laitteita, ja e-kirjanlukijat ovat kehittyneet huomattavasti alkuaikojen vaikeuksien jälkeen. Suurimmat laitetoimittajat ovat ehkä edelleenkin Sony sekä Amazon, mutta myös muita vakavasti otettavia laitevalmistajia löytyy runsaasti, kuten esim. BeBook, Bokeen tai Barnes&Nobles. Kilpailu on saanut laitteiden hinnat putoamaan viimeaikoina, mikä tietysti on positiivinen asia e-kirjanlukulaitteen tulevaisuuden kannalta. Ja tulevaisuus näyttääkin hyvältä. On arvioitu, että nämä sähköiset lukijat tulevat lyömään itsensä läpi kunnolla jo lähimmän kahden-kolmen vuoden kuluessa.

 

Sähköinen kirja säästää luontoa

E-kirjanlukulaitteella on mahdollista lukea niin sähköisiä kirjoja, sanoma- ja aikakauslehtiä kuin tekstitiedostojakin, sekä kuunnella äänikirjoja ja musiikkia. Laitteisiin saatavilla oleva tuotevalikoima on valtava. Myös omat tekstitiedostot on helppo ladata lukijaan, jolloin ne ovat aina tarvittaessa mukana ja muokattavissa. Loistava ominaisuus siis, joka säästää monesti niin turhalta, kalliilta ja aikaa vievältä tulostamiselta, sekä papereiden ja kansioiden kantamiselta. Ja säästämisestä puheenollen; ympäristöystävällisyys on ehdottomasti yksi laitteen hyvistä ominaisuuksista.

 

                         

 

Vertailu kannattaa

E-kirjanlukulaitetta valittaessa ja ennen varsinaista ostopäätöstä on järkevää vertailla eri valmistajien laitteita keskenään ja selvittää, mitä kaikkea markkinoilla on tarjolla tällä hetkellä. Vertailussa kannattaa huomiota kiinnittää hinnan lisäksi  muutamaan muuhunkin asiaan. Laitteet eroavat jonkin verran toisistaan ulkomitoiltaan sekä painoltaan, mutta yhteisenä tekijänä kaikille e-kirjanlukulaitteille on, että ne käyttävät heijastamatonta e-Ink tekniikkaa, jolloin lukeminen onnistuu myös kirkkaassa auringon valossa eivätkä silmät rasitu kuten esim. luettaessa tietokoneen näytöltä. Tämä ns. elektroninen muste mahdollistaa paperin kaltaisen lukunautinnon, pienen virran tarpeen sekä litteän ulkomuodon. Tekniikkaa kutsutaan myös ns. elektroniseksi paperinäytöksi ( EPD = Electronic Paper Display). E-kirjanlukulaitteen näytön ominaisuudet onkin juuri se seikka, mikä erottaa ne tablet-tietokoneista.

Koon lisäksi eroja löytyy mm. harmaasävyjen määrässä (laitteesta riippuen 4-16), joka vaikuttaa näytön kontrastiin ja sitä myötä myös tekstin luettavuuteen sekä kuvien tarkkuuteen. Koska käytössä on vain harmaasävyjä, ovat teksti sekä kuvat lähes mustavalkoisia. Harmittaa tietysti aikakaus- ja sanomalehtiä luettaessa, mutta toisaalta harmaasävyt tuovat itse tekstin miellyttävästi näytölle.Tämän lisäksi laitteissa löytyy yleensä zoomausmahdollisuus, jolloin tekstikokoa voi säätää isommaksi ja lukeminen helpottuu myös heikkonäköisille. Käytettävissä olevien tekstikokojen määrä vaihtelee eri laitteissa paljonkin. Monissa laitteissa on mahdollisuus säätää lisäksi fonttityyliä, mikäli niin haluaa. Osa laitteista on varustettu kosketusnäytöllä ja kynällä kun taas osan toimintoja ohjataan näppäimillä tai näppäimistöllä.

Tärkeänä huomioitavana seikkana kannattaa ehkä pitää myös akun kestävyyttä, joka eri laitteilla voi vaihdella yhdestä viikosta jopa kuukauden käyttöön ilman lataustarvetta. E-kirjanlukulaitteessa virtaa kuluu lähestulkoon ainoastaan vain sivujen kääntämiseen. Ymmärrettävästi kuitenkin musiikin kuuntelu tai langattoman yhteyden käyttö lyhentää akun kestoa ja lisää lataamistarvetta. Siltikin latausväli on yleensä useita päiviä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  1. No comments yet.
(will not be published)